Elokuun lopussa luonto alkaa näyttää siltä kuin sillä ei olisi enää kiire mihinkään. Heinät heiluvat korkeina ja hieman nuupahtaneina, marjat tummuvat ja pehmenevät ja omenat painavat jo oksia. Aamun ilma tuntuu iholla viileämmältä ja kosteammalta kuin vielä muutama viikko sitten. Päivällä aurinko lämmittää vielä.

Luonto ei enää työnnä uutta esiin. Nyt se kypsyttää, kokoaa ja kantaa sitä, mikä kesän aikana kasvoi. Ihmisen arki tekee samaan aikaan usein lähes päinvastaisen liikkeen.

Loppukesän mieli joutuu helposti pitämään enemmän asioita koossa, kun lomat loppuvat, kalenterit täyttyvät ja työt, koulut, harrastukset sekä käytännön asiat palaavat. Yhtäkkiä pitäisi taas muistaa enemmän: kuka menee minne, mitä pitää ostaa, mikä jäi kesken ennen lomaa ja mitä pitäisi hoitaa syksyä varten. Kesällä päivän saattoi helpommin antaa viedä mukanaan, mutta loppukesällä huomio alkaa helposti siirtyä siihen, mitä kaikkea pitäisi taas pitää koossa.

Juuri tässä näkyy maaelementin kiinnostavin puoli. Viiden vuodenajan ajattelussa loppukesään yhdistetään huoli. Huoli ei kuitenkaan ole vain jotakin, josta pitäisi päästä eroon. Sen taustalla on nimittäin jotakin arvokasta: kyky huolehtia.

Kun huolenpito alkaa painaa

Huolehtiminen kuuluu ihmisyyteen. Me muistamme asioita toistemme puolesta, ennakoimme ja pidämme huolta kodista, työstä, läheisistä, eläimistä, laskuista, aikatauluista ja siitä, että huomiseksikin olisi kaikki suunnilleen kunnossa.

Tasapainossa tämä on kannattelevaa energiaa. Joku huomaa kahvin olevan loppumassa ja lisää sen kauppalistalle, toinen muistaa varata ajan ennen kuin asia muuttuu ongelmaksi ja kolmas tietää läheisellä olevan vaikea viikko ja soittaa kysyäkseen kuulumisia. Se on loppukesän maaelementin parhaimmillaan ilmentämää huolenpitoa: käytännöllistä, lämmintä ja vakauttavaa.

Samalla kyvyllä on kuitenkin varjopuolensa. Mieli voi jatkaa huolehtimista silloinkin, kun asialle ei juuri nyt voi tehdä mitään. Ajatus alkaa kiertää kehää: mitä jos tämä ei järjestykään? Muistinko varmasti kaiken? Pitäisikö tuokin hoitaa jo tänään? Miten tuo toinen pärjää?

Silloin ajattelu ei enää vie asiaa eteenpäin. Se pitää asian aktiivisena mielessä ja vie tilaa muulta. Huolenpito etsii seuraavaa askelta, murehtiminen palaa samaan kohtaan yhä uudelleen.

Huolenpito muuttuu murehtimiseksi, kun mieli yrittää kantaa sellaista, mitä se ei pysty ratkaisemaan juuri nyt.

Loppukesällä mieli sulattelee muutakin kuin ruokaa

Viiden vuodenajan ajattelussa loppukesä kuuluu maaelementtiin. Siihen yhdistetään pernan ja mahalaukun muodostama toiminnallinen kokonaisuus, jota olemme jo tarkastelleet loppukesän ravinnossa ruoan vastaanottamisen, muuntamisen ja ravitsemisen näkökulmasta.

Maahan liittyy itäaasialaisessa perinnetiedossa myös kiinnostava mielen ulottuvuus. Pernaan yhdistetään käsite Yi, joka liittyy ajatteluun, keskittymiseen ja asioiden jäsentämiseen. Se kuuluu perinteiseen tapaan hahmottaa kehon, mielen ja tunne-elämän välisiä yhteyksiä.

Tätä voi ajatella vertauskuvallisesti myös sulatteluna. Otamme vastaan paitsi ruokaa myös tietoa, kokemuksia, tehtäviä ja tapahtumia. Jotta ne eivät jäisi kaikki yhtä aikaa mieleen, niitä täytyy pystyä jäsentämään: mikä on olennaista, mikä vaatii toimintaa ja mikä voidaan jättää myöhemmäksi.

Kun mieli pystyy jäsentämään asioita, yhteen asiaan voi keskittyä, tehdä tarvittavan päätöksen ja siirtyä eteenpäin. Kuormittuneena mieli toimii helposti toisin: sama asia palaa ajatuksiin, vaikka mitään uutta ei enää synny.

Sen sijaan että mieli sulattaisi asian, se jatkaa sen pureskelua.

Ehkä juuri siksi loppukesän huoli on niin kiinnostava teema. Kyse ei aina ole ajatusten määrästä, vaan siitä, ettei kaikkea mielessä pyörivää ole vielä saatu jäsenneltyä: mikä vaatii huomiota, mikä voi odottaa ja minkä voisi jo jättää rauhaan.

Kesällä mieli avautuu – loppukesällä se alkaa jäsentää

Keskikesällä liike suuntautuu ulospäin. Valo pitää päivän pitkänä, ihmiset liikkuvat enemmän ja suunnitelmat vaihtuvat helpommin. Suuri osa elämästä tapahtuu ulkona, muiden seurassa ja hetkessä eläen.

Loppukesällä suunta alkaa muuttua. Viiden vuodenajan ajattelussa maaelementti kuvaa vaihetta, jossa kasvun ja avautumisen jälkeen jotakin aletaan koota yhteen, jäsentää ja valmistaa seuraavaa vuodenaikaa varten.

Kyse ei ole vielä syksyn selvästä vetäytymisestä, mutta keskikesän avoimuus alkaa vähitellen väistyä. Kesän kokemuksia sulatellaan, arjen rakenteet palaavat ja mieli alkaa erotella, mitä haluaa jatkaa ja mitä ei tarvitse ottaa mukaan tulevaan syksyyn.

Loppukesän hyödyllisin kysymys ei ehkä olekaan Miten saan kaiken järjestykseen? vaan Mikä tästä kaikesta tarvitsee minun huomiotani? Ensimmäinen kysymys yrittää hallita kaikkea, toinen auttaa erottelemaan olennaisen.

Huolestunut mieli yrittää ratkaista tulevaisuutta etukäteen

Murehtiminen alkaa yrityksestä ennakoida ja varautua. Jos käyn vaihtoehdot riittävän tarkasti läpi, ehkä mikään ei pääse yllättämään. Jos pidän kaiken mielessäni, mikään ei unohdu. Ajatuksena on suojautua epävarmuudelta – mutta samalla mieli voi jäädä tekemään työtä, jota se ei vielä pysty saamaan valmiiksi.

Ajattelu voi siksi tuntua toiminnalta, vaikka asia ei tosiasiassa etene. Sama kysymys saattaa palata ilta toisensa jälkeen ilman uutta tietoa, päätöstä tai mahdollisuutta tehdä mitään. Mitä enemmän mieli yrittää selvittää tilannetta, johon ei vielä ole vastausta, sitä helpommin ajatukset jäävät kiertämään kehää.

Mielenterveystalon omahoitomateriaaleissa erotetaan ongelmanratkaisu ja toistuva murehtiminen toisistaan. Murehtiminen voi pyrkiä ennakoimaan mahdollisia uhkia ja vähentämään epävarmuutta, vaikka se ei lopulta johtaisi ratkaisuun. Tätä eroa avataan tarkemmin.

Loppukesän maaelementin näkökulmasta voi siksi kysyä, tarvitseeko jokainen mielessä pyörivä asia enää lisää ajattelua. Kaikki ei tarvitse. Jokin tarvitsee teon, jokin päätöksen tai rajan, jokin aikaa – ja jokin luvan jäädä vielä ratkaisematta.

Rytmi ei sido – se antaa mielelle tilaa

Syksyä kohti siirryttäessä puhutaan paljon rutiineihin palaamisesta. Se voi kuulostaa siltä, että kesän vapaus loppuu ja elämä puristetaan jälleen herätyskellojen, aikataulujen ja velvollisuuksien väliin.

Mutta rytmiä voi ajatella toisinkin. Sen tarkoitus ei ole hallita jokaista minuuttia, vaan vähentää niiden asioiden määrää, joihin mielen täytyy jatkuvasti palata.

Jos aamulla on muutama tuttu vaihe, päivää ei tarvitse aloittaa joka kerta tyhjästä. Jos ruokailulla, tauoilla ja päivän päättymisellä on suunnilleen oma paikkansa, niistä ei tarvitse jatkuvasti neuvotella itsensä kanssa. Ja jos tehtävät ovat kalenterissa tai listalla, niitä ei tarvitse pitää koko päivää mielessä vain siksi, ettei niitä unohtaisi.

Tämä on aivan toisenlaista järjestystä kuin täydellisyyden tavoittelu.

Hyvä rakenne ei täytä päätä. Se vapauttaa mieleen tilaa.

Loppukesällä rytmi voi olla enemmän tuki kuin tiukka aikataulu. Muutama toistuva kohta riittää: tuttu aamu, ruokailu suunnilleen samaan aikaan, yksi asia kerrallaan silloin kun päässä on liikaa avoimia asioita, todellinen tauko ja hetki, jolloin päivän saa päästää päättymään.

Jos kaipaat konkreettisia keinoja palauttaa huomio takaisin kehoon ja tähän hetkeen, voit jatkaa artikkeliin Maadoittuminen – mitä se tarkoittaa ja 5 tapaa maadoittua. Ravinnon ja säännöllisemmän ruokarytmin merkitystä käsittelen tarkemmin artikkelissa Loppukesän ravinto – kun salaatti ei enää tunnu samalta.

Rytmin hyöty on lopulta hyvin käytännöllinen: kaikkea ei tarvitse muistaa, päättää ja pitää mielessä yhtä aikaa. Osa arjesta voi kulkea tuttujen rakenteiden varassa.

Mitä huoli oikeastaan tarvitsee?

Kun huomaat pyörittäväsi samaa asiaa mielessä uudelleen ja uudelleen, siitä ei tarvitse yrittää heti päästä eroon. Voi olla hyödyllisempää selvittää, mitä se oikeastaan tarvitsee.

Vakaus ei tarkoita huolettomuutta

Maaelementin tasapainosta puhutaan helposti kuin täydellisestä tyyneydestä. Todellinen vakaus ei kuitenkaan tarkoita elämää, jossa mikään ei paina, kukaan ei tarvitse sinua ja tulevaisuus on täysin ennustettava.

Vakaus näkyy enemmän siinä, mitä tapahtuu silloin, kun huoli tulee. Jäätkö pyörittämään asiaa mielessäsi vai pystytkö tunnistamaan, mikä vaatii sinulta toimintaa ja mikä on mielen yritystä tehdä epävarmasta varmaa?

Loppukesään liittyy myös vastaanottamisen teema. Jos oma roolisi on pitää muita, aikatauluja ja arkea jatkuvasti koossa, tasapaino voi löytyä myös vastakkaisesta suunnasta: annat jonkun muun auttaa, vastaanotat tukea ja hyväksyt, ettei kaikkea tarvitse kantaa yksin.

Huolehtimisen rinnalle tarvitaan siis myös kykyä vastaanottaa. Välittäminen ei tarkoita sitä, että kaiken pitäisi olla aina sinun kannettavanasi.

Huoli itsessään ei ole vihollinen. Se kertoo kyvystä välittää, ennakoida ja kantaa vastuuta. Mutta sen ei tarvitse vallata koko mieltä.

Kaikkea ei tarvitse ottaa mukaan syksyyn

Loppukesässä on luonnostaan jotakin keskeneräistä. Kesä ei ole kokonaan poissa, mutta syksykään ei ole vielä saapunut. Arjessakin vanha ja uusi ovat hetken rinnakkain: jotakin uutta alkaa samalla, kun kesän tapahtumia ja kokemuksia vielä käydään mielessä läpi.

Syksyn alkuun liittyy helposti ajatus uusista suunnitelmista ja ryhdistäytymisestä. Loppukesällä voi kuitenkin ensin katsoa taaksepäin: mikä kesässä teki hyvää, mikä vei voimia ja mitä haluat jatkaa myös syksyllä?

Luonto ei yritä säilyttää kaikkea ennallaan. Osa kesän kasvusta kypsyy sadoksi, osa kuivuu ja osa palautuu maahan.

Samalla tavalla kaikkea ei tarvitse ottaa mukaan seuraavaan vuodenaikaan. Jokin tapa voi jäädä pois, jokin huoli odottaa myöhempää ja jokin keskeneräinen asia saa olla vielä keskeneräinen.

Syksyyn ei tarvitse lähteä niin, että kaikki on ratkaistu. Riittää, että tiedät, mikä tarvitsee huomiotasi nyt.